play

Posti kulkee: Keskusta säästää mutta myös turvaa tuottoa!

Juho Anttonen & Heikki Siitonen

Keskustan valtuustoryhmä on kevään aikana pohtinut kunnan tulevaisuutta ja säästökohteita, mutta tärkeimpänä ovat myös tuotot, jotka kunta voi saada tuottojen muodossa.

Muun muassa lisäämällä hakkuutaso vuotuisen kasvun tasolle. Juvan rantatontit olisi myös syytä pitää aktiivisesti myynnissä. Pyrimme eroon tyhjistä ja vajaalla käytöllä olevista kiinteistöistä, mutta myös jäljelle jäävien energiatehokkuutta pyrimme parantamaan sähkön ja lämmön osalta. Asuntojen ja liikehuoneistojen vuokrat on ajantasaistettava. Henkilöstöä koskevissa säästötoimenpiteistä on kuultava henkilöstöä ja sinne kohdistuvat säästötoimet on tehtävä yhteisymmäryksessä (lomarahojenvaihto vapaaksi).

Koulukuljetusten optimointi, lukion aloituspaikkojen vähentäminen ja kotikuntalaisten laittaminen etusijalle, asumisedun pienentäminen tai jopa poistaminen lukiolaisilta. Tuntikehyssuunnittelulla säästöjä ja määräaikaisten palkkausta hillittävä joka tulosalueella. Tässä muutamia mainitaksemme.

Tuottavaan omaisuuteen emme kajoaisi ja rakenteellisiin muutoksiin olemme valmiita. Ostopalveluita on hillittävä joka sektorilla. Talous on saatava tasapainoon, että pystymme tuottamaan laadukkaita peruspalveluita kuntalaisille.

Kesäterveisin,

Parikkalan keskustan valtuustoryhmän vpj Juho Anttonen ja valtuutettu Heikki Siitonen

Haemme jutun kohta
Haemme jutun kohta
Haemme jutun kohta
Haemme jutun kohta
Haemme jutun kohta
Haemme jutun kohta
Haemme jutun kohta