Julkaistu 
lege pajari-kosonen

Lukemisen vaiva kannattaa

Astrid Lindgrenin Melukylän lapset. Se oli kirja, jonka sain ollessani lapsena sairaana.
Vaikka sairastaminen oli totta kai surkeaa, muistan vieläkin, millaisen ilon punakantinen kirja toi. Kirjan avattuani en tietenkään lojunut enää kotona sängyssä vaan kirmasin Melukylässä Liisan, Sakun, Nakun, Riitan, Annan, Ollin ja Kerstin innovatiivisessa seurassa.
Kun viime viikolla lojuin potemassa kulkutautia kotona sängyssä, koin hyvin samanlaisen ”ruumiista irrottautumisen” kokemuksen.
Tällä kertaa sen tarjosi Pirkko Saisio ja yli 700-sivuinen Passio-romaani. Se tempaisi käsittämättömän huikealle matkalle 1400-luvun eteläisestä Euroopasta 1900-luvun Helsinkiin. Tulipa tosiaan kirmattua kerrassaan huumaava reissu mielikuvituksellisessa seurueessa!
Huomasin kirjaan uppoamisen olleen itselleni jonkinlainen ahaa-elämys etenkin, kun on nykyään tottunut yhä useammin saamaan elämyksiä aivot naulaan viskaamalla ja suoratoistopalveluja tölläämällä. Pieteetillä tehtyä pukudraamaa tai kolholla tarinalla ryyditettyä jännäriä ja päättymätöntä TikTok -videovirtaa on vaarallisen vaivatonta katsoa.
Lukeminen sen sijaan vaatii aivojakin: niiden täytyy olla koko ajan töissä luodessaan kuvaa kirjan tapahtumista, ihmisistä, paikoista.
Viime viikolla vietettiin sopivasti Lukuviikkoakin ”Lukemalla parempi maailma” -teemalla. Sen tarkoitus oli kääntää katseet ennen kaikkea lukemisen ja lukutaidon yhteiskunnalliseen merkitykseen ja kiinnittää huomiota kaikkein heikoimmassa asemassa oleviin. Maailmassa on nyt ennätysmäärä konfliktia pakenevia ihmisiä, ja on suuri haaste tukea lasten ja nuorten koulunkäyntiä kriisin keskellä.
Toivottavasti joku ehtisi edes lukea tai antaa luettavaksi iltasadun sotaa pakenevalle lapselle.
Maailmantilanne muistuttaa meitä jälleen myös hyväosaisuudestamme. Maailmassa kun ei ole ollenkaan itsestään selvää, että jokainen lukemaan oppinut voi periaatteessa lukea ihan mitä vain ja milloin vain.
Kirjan tai lehden käsiin saaminen on tehty Suomessa helpoksi, kun kirjastoja –  jopa omatoimikirjastoja –  on ihan maan jokaisessa kolkassa. Meillä myös lukutaidon saaminen on itsestäänselvyys, mutta ollenkaan itsestään selvää ei enää ole, että sitä käytetään.
Ehkä meitä seuraa sukupolvi, joka osaa tehdä videon, muttei kirjoittaa tarinaa.
Mutta hyvä kansa, lukemisen vaiva kannattaa nähdä edelleen, oli sitten kädessä kirja tai lehti. On hyvä muistaa, että Suomessa julkaistaan runsain mitoin myös hyviä sanoma- ja aikakausilehtiä ja että meillä on riippumaton lehdistö.
Meille suomalaisille toimittajille ei siis presidentti, kunnanjohtaja tai kukaan muukaan sanele, mitä sanoja saamme jutuissamme käyttää ja mitä taas emme.

Kommentoi

Hae sivuilta