Julkaistu 
Aleksi Keränen

Korona, kolkohko kokemus

Kahden vuoden verran sitä koronan ansiokasta väistelemistä kesti, mutta lopulta viruspirulainen nappasi hipan ja iskeytyi elimistöön kuin kivi tuulilasiin.

Olivathan tunnelmatkin samaa sarjaa mitä Ben Johnsonilla ja Mathias Rustilla Lapinlahden Lintujen sketsisarjassa konsanaan, kun vähitellen alkoi tajuamaan, mistä mokoman taudin oli napannut. Toissa tiistain ottelu oli ensimmäinen paikan päällä yli kahteen ja puoleen vuoteen katsottu SaiPan peli ja tuliaisena kahvimukin lisäksi korona. Kuten mitalinsa menettänyt maitopoika ja länsisaksalainen lentäjäharrastaja Lappareissa vuorotellen totesivat: harmittaa.

Eipä riittänyt elämykseksi se, ettei SaiPalla ollut viimeisessä ottelussa enää panosta eikä vielä TV Shop -malliin sekään, että turkulaiset tarjosivat turpasaunan viiden maalin marginaalilla.

Peli oli tiistai-iltana, ensimmäiset oireet alkoivat laskenta- ja tulkintatavasta riippuen joko torstain ja perjantain välisenä yönä tai viimeistään perjantaiaamuna.

Horkkatärinä oli uskomaton. Aivan kuin (buddha)jumalainen vartaloni olisi muuttunut hyytelöksi, jota täristettiin yhtä aikaa lihashuoltovasaralla ja hammaslääkärin poralla. Kun köröttelin Corollalla koronatestin hakuun paikalliseen apteekkiin heti aamuyhdeksältä, ei reilun yhden pakkasasteen lämpötila ollut tuntunut koskaan yhtä hyytävältä kuin silloin.

Kylmän seuraksi alkoi pian ilmaantua kuumien aaltojen liukuhihnana jatkunut vyöry. Olo oli kuin Therese Johaugin ja Hannele Laurin risteytyksellä. Siitä ei puuttunut enää kuin huulirasvan yliannostus ja Spede Pasasen kehuminen.

Kuume ja vointi muutenkin asettui viikonlopun aikana. Sunnuntain ja maanantain väliset yöunet jäivät sitten muutamaan tuntiin ja kun vapaita koronatestiaikoja ei ennen torstaita löytynyt kuin Armilasta, oli lähdettävä matkaan. Jaksoin ajaa Imatralle asti, jonka jälkeen vaihdettiin kuskia. Edes tikun sierainontelon perukoille tökkääminen ei tahtonut kummempia säväyksiä herättää, vaan väistämätön väsyminen jatkui. Onneksi kahden hengen taloutemme toinen sairastaja oli parempivointinen ja pääsimme takaisin kotiin.

Positiivisesta testituloksesta ilmoittanut tekstiviesti tuli tiistaina aamuyöstä ja se aiheutti pelkästään helpotusta. Tauti ei ollutkaan omaa tulkintaa, vaan täyttä totta.

Perjantaisen kotitestin kaksi viivaa pistivät miettimään syntyjä syviä ja omaa laiskuutta – miksi piti viivytellä kolmannen rokotuksen ottamisen kohdalla? Nyt se korona sitten iski tuulettimeen, mitenhän tässä vielä käy?

Kuten todettua, pahimmat oireet onneksi vähitellen helpottivat. Kuume lakkasi oikeastaan maanantaina, keskiviikkona uni maittoi iltapäivään saakka ja päätä särki herättyä vallan julmetusti. Arkiviikon loppupuolelle päästessä oireet olivat jo loppuneet. Vointi ei tosin vieläkään ole ihan täydellinen, sillä olo on melko uupunut ja nuutunut.

Käykää rokotuksissa älkääkä väheksykö tätä tautia. Hyytää pelkkä ajatuskin siitä, millaista kyytiä olisi ollut tarjolla ilman kahta rokotusta.

Kommentoi

Hae sivuilta