Julkaistu 
Aleksi Keränen

Suomi, maailman paras kieli

Humppa-akti Eläkeläiset on todennut kappaleessaan Humppaa Suomesta suomen kielen olevan kaunista, kun sen oikein oivaltaa. Konsonantit ovat myös kohdallaan, eivätkä vokaalit ole kaupan.


Äidinkielemme on uskomattoman ilmeikäs, yhtä aikaa vahva ja herkkä sekä ruma ja kaunis. Asiat voi suomeksi ilmaista erittäin tylysti ja tarkasti. Tämä onnistuu parhaimmillaan yhdellä niin-sanalla, josta jälkimmäinen n-kirjain siirretään sanan alkuun antamaan tokaisuun lisää voimaa. Nnnnii. Kyllä ja ei ovat hyvin selkeät ja painotusta vaativat, kun esimerkiksi yesit ja not luiskahtavat englantia huonomminkin puhuvilta suupielestä kuin purkka katukivetykseen.


Jos jotain tai jotakuta kuvaillaan rähjäiseksi, kuvailtava asia tai ihminen sellainen varmasti on. Ei jää epäselvyyksiä. Mahtipontinen, kohtalokas, kammottava ja hurmeinen ovat vahvuudessaan ja selkeydessään loistavia sanoja. Välillä myös kauneus on ensimmäistä kotimaista kuulevan korvassa: aalto, lumi, hiljaisuus, äiti ja rakkaus muutamia niinkin mielenkiintoisten tahojen kuin Kielikellon ja Suomen Kuvalehden järjestämissä kauneuskilpailuissa pärjänneitä sanoja luetellakseni.


Entäs sitten rakkaudesta puhuminen? Ailavjuun heittämisessä on sama vaikeus- ja painotusaste kuin hevipussia ruokakaupan kassalta pyydettäessä tai naapuria tervehdittäessä: pieniä arjen hyviä tekoja, mutta tuskin sentään suuremmin kihelmöiviä tai lämpöiseen syleilyyn kiedottavia hetkiä. Jaelskadeistä tulee mieleen Den Glider In, jääkiekkoruotsin lyhyt oppimäärä ja nykypäiväisen kansallisuuskäsitteemme hymni. Kun saksalainen tunnustaa tunteitaan, ich liebe dichiin isketään sentään kaksi vahvaa äännettä. Ymmärrettävistä syistä he tekevät asiasta puhumisen tai ainakin kyselemisen englanniksi.


Teutonien tuumiessa rakkauden olemuksesta kansainvälisellä valtakielellä on tarttumapinta kuitenkin kepeä ja tunnelma naiivi. Haddawayn olisi kannattanut tehdä kappaleensa suomeksi, sillä silloin kappaleen kertosäe kuulostaisi monia kertoja vahvemmalta. ”Mitä rakkaus on, rakas, älä satuta mua, älä satuta mua, enää”. Myyvään muottiin pakattujen sydänsurujen suomennos voisi melko perustellusti käsitellä parisuhdeväkivaltaa ja sanoma muuttua alkuperäisestä hyvinkin huomattavasti.


Siinä missä saksalaiset skorpionit lauloivat itäisille veljilleen ja sisarilleen muutoksen tuulesta, tarkoittaisi sama puhuri Suomessa lama- tai korona-ajan viimaa, joka kahisuttelisi työvoimatoimistoon jonottavien tuulipuvuntakkeja. Tuuli, tuule sinne, missä kahisevani on, laulaisi Jenni Kirstunvartiainen.


Tai entä katkelma ”Kylmät, talviset yöt. Kylmät, talviset unelmat. Jäätyy sydämeni lämpö, maistiaiseni vapautta”? Voisiko tämä olla koko kansan Loirin tulkitsema mollivoittoinen joululaulu, vai onko kyseessä sittenkin Udo Dirkschneiderin herkästi rääkymä heavyballadi?


Äidinkielemme on tänäkin päivänä puolustamisen ja kunnioituksen arvoinen asia, jota kannattaa rohkeasti ja monipuolisesti käyttää.

Kommentoi

Hae sivuilta