Julkaistu 
Lege Pajari-Kosonen

Älkää menkö Helsinkiin!

Ei hyvältä näytä, nimittäin tilastokeskuksen tuore väestöennuste, jonka mukaan Parikkala ja Rautjärvi menettävät seuraavien vuosien aikana satoja ihmisiä. Ylen väestökone kertoo, että vuonna 2029 Parikkalan väkiluku on 3 796 ja Rautjärven 2 728.
Väen väheneminen ei ole pelkästään täkäläisten kuntien ongelma vaan koskee oikeastaan koko Suomea pääkaupunkiseutua lukuun ottamatta. Jostain syystä Suomi näyttää painelevan tukka putkella helsinkiläisiin lähiöihin varman toimeentulon, palvelutarjonnan ja kalliin asumisen ääreen.
Tekisi mieli huutaa perään, että älkää menkö! mutta ymmärrän esimerkiksi omaa nuortani: hän kävi keskiasteen koulun Savonlinnassa, sai sen jälkeen satunnaisia töitä Parikkalasta, kävi armeijan, meni sitten opiskelupaikan saaneen tyttöystävän perässä Helsinkiin. Työpaikka järjestyi alta aikayksikön: työhakemus lähti yritykselle illalla, ja kutsu työhaastatteluun tuli aamulla. Työpaikka varmistui seuraavana päivänä.
Itse olen asunut Parikkalassa koko ikäni – enkä ole koskaan vakavasti harkinnut pois muuttamista vähiten vakituisen ja mieluisan työn vuoksi. Mies joskus harkitsi, mutta silloinen kunnanjohtaja lupasi, että koulutusta vastaavia töitä löytyisi täältäkin. Ja löytyi.
Kokemuksen syvällä rintaäänellä suosittelisin Parikkalaa ja Rautjärveä lämpimästi ihan jokaisen asuinpaikaksi, sillä täällä moni asia on toisin kuin siellä Helsingissä:
Parikkalalaislähtöinen helsinkiläinen ystävä, joka muuten sai juuri tarpeekseen Helsingistä, otti virkavapaata töistä ja tuli Parikkalaan töihin ainakin muutamaksi kuukaudeksi, lähes haukkoi henkeään (positiivisesta ihmetyksestä) kuultuaan täkäläisten asuntojen hinnoista – eli täällä meillä voi asua paitsi halvalla myös tyylillä turvallisessa ympäristössä Suomen upeimman luonnon keskellä.
Itse olen erityisen tyytyväinen siihen, että omat lapset saivat kasvaa aikuisiksi juuri Parikkalan keskustassa, lähellä tuttuja päivähoitopaikkoja, kouluja, mummolaa, harrastuksia, kavereita. Se, että ”kaikki tuntevat toisensa” on todella hieno etu, vaikka siltä se ei ehkä tuntunut alakouluikäisestä kuopuksesta silloinkaan, kun ojensin häntä luvattomasta energiajuomaostoksesta. Sen sain tietooni tietenkin lähes reaaliajassa entisen lähikauppani kassalta.
Mutta jotain täältäkin puuttuu, ja sen mukana valoisa tulevaisuus. Toki rajanylityspaikka piristää kuntaa, mutta ei tee sitä autuaaksi, vaikka lisää liikennettä ja tuo mukananaan ehkä jokusen työpaikan eli elämisen edellytyksen. Se, mitä Parikkalaan tarvitaan, ovat tietenkin uudet yritykset, rohkeat innovaatiot, uudet aluevaltaukset, ennakkoluulottomat ihmiset, joiden ideoille on vahva tuki.
Olen vieraillut lähiaikoina useissa pohjoiskarjalaisissa ja savolaisissa pikkukunnissa ja ihastellut muun muassa kuntien persoonallista tienvarsimainontaa sekä kirjavaa yritysvalikoimaa ja yleistä ”tatsia” ja tulevaisuuden uskoa. Lähes kademielellä kuuntelin esimerkiksi Ilomantsin kuntaansa sitoutunutta johtajaa, joka kertoi vajaan 5 000 asukkaan kuntaan parhaillaan rakennettavasta Vapon ensimmäisestä aktiivihiilitehtaasta ja kesäisistä karhufestareista, joilla kävi 10 000 ihmistä.
Tehdäänpä perässä.

Kommentoi

Hae sivuilta