Julkaistu 
Lege Pajari-Kosonen

Rantahotellissa

Yle Teemalla ja Areenalla pyörii parhaillaan tanskalainen Rantahotelli-sarja, jota olen lumoutuneena seurannut.
Sarja on tehty äärimmäisen hyvin. Ajankuva eli aika ennen toista maailmansotaa ja Hitlerin Euroopan ylle luomaa varjoa on tavoitettu pieniä yksityiskohtia myöten: pukeutumisessa, sisustuksessa, uutisissa, musiikissa, aterioissa, ihmisten käyttäytymisessä.
Käsikirjoitus juonenkäänteineen on kerrassaan loistava ja koko näyttelijäkaarti, dramaattisuuteen taipuvaista näyttelijäsuuruutta esittävää näyttelijää myöten, ensiluokkaista.
Jopa tanskan kieli  – joka todellakin on ”kuin kuuma peruna suussa puhuisi” –  kuulostaa hyvältä.
Sarjan keskiössä ovat hyvin toimeentulevat ihmiset, jotka saapuvat säännöllisesti, ainakin kerran vuodessa, lomailemaan ja täysihoitoon tuttuun rantahotelliin ja toisaalla hotellin henkilökunta. Se pitää pieteetillä huolen siitä, että vieraat voivat,  jo varhaisesta aamusta hyvin pukeutuneina, istua nautiskelemaan aamiaista, lounasta ja päivällistä ja siirtyä tämän jälkeen salonkiin keskustelemaan, pelaamaan bridgeä tai siemailemaan jälkiruokakahvia ja -konjakkia.
Pienissä siisteissä huoneissa, käytävillä, keittiössä, rannalla, keittiön pihalla, lähikaupungissa tehdään sitten juonenkäänteitä: hoidetaan bisneksiä, rakastutaan, erotaan, luodaan suhteita, loukkaannutaan ja lepytään, seurataan maailman tapahtumia, saadaan lapsia, sairastutaan, kuollaan – pääosin sivistyneesti ja muodollisesti. Vielä muutama vuosikymmen sitten esimerkiksi sitä, teititteleekö keskustelukumppaniaan, ei tarvinnut arpoa, koska kyse oli itsestäänselvyydestä.  
Sarja on toki ”vain” rentouttavaa viihdettä.
Mutta sen vetovoima perustuu menneeseen maailmaan, joka tuntuu lähes utopialta ajassamme, jossa arki tuskin erottuu pyhästä, huppari, verkkarit ja farkut ovat joka paikan ”smart casual”, lounaat ja päivälliset ahmaistaan olohuoneen sohvalla ruudun ääressä, syvät ja pinnalliset keskustelut käydään sujuvasti whatsappissa, mesessä  tai snapissa, lippalakki on kasvanut niin nuoren kuin vanhemman miehen päähän, eikä se enää irtoa olkoonpa kysymys sitten sukujuhlasta tai ravintolaillallisesta.
Onneksi sentään täällä periferiassa ihmiset vielä pääsääntöisesti tervehtivät toisiaan.
Kuulemma isommissa kaupungeissa tuokin tapa on jo jäänyt jo rantahotellien aikaiseen historiaan, muutamia poikkeustapauksia lukuun ottamatta.

Kommentoi

Hae sivuilta