Julkaistu 
Anssi Kemppinen

Duuniseteleitä jaossa Rautjärvellä kaksi - valuuttaa työnhakuun

Duunisetelin arvo on 1500 euroa. Kuvakaappaus Imatran nettisivuilta Duunisetelin arvo on 1500 euroa.

Etelä-Karjalan duunisetelien haku alkaa joulukuussa.
Joulukuun hakukierroksella jaetaan kaiken kaikkiaan 14 seteliä, joista Lappeenrannassa kolme, Imatralla seitsemän, Ruokolahdella kaksi ja Rautjärvellä kappaletta. Jos hakijoita on enemmän kuin jaettavia seteleitä, setelit arvotaan, todetaan Saimaan ammattiopisto Sampon jakamasta tiedotteesta.
 – Ensimmäisten hakukierrosten perusteella voimme jo todeta, että seteli todella helpottaa työllistymistä, kertoo Lappeenrannan Ohjaamon ohjaamonuorisotyöntekijä Nina Laine.
Duuniseteli tukee ammattiin valmistuneiden nuorten työllistymistä. Seteli on 1500 euron arvoinen ja sen tarkoitus on tarjota nuorille mahdollisuus hankkia työkokemusta ja auttaa nuoria työuran alussa.
– Käytännössä seteli toimii kahdella tavalla. Ensinnäkin se tukee nuorta työn etsimisessä, ja toiseksi se kannustaa yrityksiä palkkaamaan nuoria työntekijöitä, Imatran kaupungin työllisyysasiantuntija Marika Vento kertoo.
Työnhaussa seteli on kovaa valuuttaa, todetaan tiedotteessa. Kun nuorelle on myönnetty seteli, hän lähtee etsimään työtä. Työnantajalle hän voi tarjota paitsi työpanoksensa myös 1500 euron suuruisen tuen palkkakuluihin.
Joulukuun haussa setelin hakijan tulee olla alle 30-vuotias Saimaan ammattiopisto Samposta vuoden 2021 aikana valmistunut nuori. Seteleitä voivat hakea nuoret, joiden kotikunta on Imatra, Lappeenranta, Rautjärvi tai Ruokolahti. Hakeminen tapahtuu sähköisen lomakkeen kautta. Tarkemmat tiedot hausta sekä periaatteista löytyvät osoitteesta imatra.fi/duuniseteli.
Duuniseteli on toteutettu Etelä-Karjalan kuntien, Ohjaamojen ja Saimaan ammattiopisto Sampon yhteistyönä. Rahoitus seteleihin tulee kunnilta. Tässä vaiheessa mukana ovat Imatra, Rautjärvi, Ruokolahti ja Lappeenranta.

MAINOS - JUTTU JATKUU ALLA
MAINOS PÄÄTTYY

Kommentoi

Hae sivuilta