Julkaistu 
Auli Terävä

Parikkalalainen yrittäjä haastoi valtion oikeuteen

Suomesta on toimitettu useina vuosina siitoskettuja Kiinaan lehtorahtina. Jouko Neuvonen Suomesta on toimitettu useina vuosina siitoskettuja Kiinaan lehtorahtina.

Parikkalan Melkoniemessä asuva yrittäjä Jouko Neuvonen on nostanut 450 000 euron vahingonkorvauskanteen Suomen valtiota vastaan.

Asiaa on käsitelty tällä viikolla Etelä-Karjalan käräjäoikeudessa. Juttu liittyy siitoskettujen vientiin Kiinaan.

MAINOS - JUTTU JATKUU ALLA
MAINOS PÄÄTTYY

Haastehakemuksen mukaan Neuvosen yhtiö on toimittanut lehtorahtina eläviä siitoskettuja Kiinaan vuosina 2015-2017. Myyntitulo on ollut miljoonaluokkaa vuodessa.

Neuvosen yhtiö teki heinäkuussa 2018 kiinalaisen yhtiön kanssa sopimuksen, jonka mukaan Kiinaan toimitetaan joulukuussa 2 600 hopea- ja sinikettua.

Ostaja maksoi puolen miljoonan euron ennakkomaksun vajaan 1,4 miljoonan euron kaupasta.

Vientivalvonnan vastuu oli Evirassa (nyk. Ruokavirasto). Vastaava virkamies vaihtui ja toimeen nimitetty ylitarkastaja laati lokakuussa 2018 uuden ohjeen kettujen viennistä Kiinaan. Sen julkaiseminen ja etenkin sen taannehtiva soveltaminen kariutti vientikaupan.

Olennanen asia sopimusmääräyksessä on eläinten terveyteen liittyvä parvovirusmääräys. Ketut olisi taannehtivan soveltamisohjeen mukaan pitänyt rokottaa jo ennen kuin ne olivat syntyneetkään.

Neuvosen yhtiö teki korvaushakemuksen valtiokonttorille ja sai kielteisen päätöksen.

Turkiseläinten kasvattajien liitto vastustaa kiivaasti elävien kettujen vientiä Kiinaan. Neuvosen yhtiö ei kuulu liittoon.

Kommentoi

Hae sivuilta