Julkaistu 
Lege Pajari-Kosonen

Parikkalan bändikerhossa soittajien paikkoja vapaana

Parikkalassa pyörii jälleen bändikerho - reilun 10 vuoden tauon jälkeen. Kerho polkaistiin käyntiin syksyllä, kun sille saatiin innostunut vetäjä, Parikkalaan muuttanut pitkän linjan musiikinharrastaja Aleksi Keränen.

Kerho kokoontuu maanantai-iltaisin nuorisotila Kirnussa, ja mukaan mahtuu vielä. Alkuun ala- ja yläkouluikäisiä kävijöitä oli puolenkymmentä, mutta sittemmin kerhoon jäivät vain innokkaimmat, Ploomin veljekset Alex ja Steven, jotka soittavat sekä rumpuja että bassoa.

MAINOS - JUTTU JATKUU ALLA
MAINOS PÄÄTTYY

Aleksi itse soittaa kitaraa, joten kerhon bändissä olisi kysyntää etenkin toiselle kitaristille ja kosketinsoittajalle.

Tähän saakka kerhossa on opiskeltu perusasioita ja soitettu esimerkiksi 12 tahdin blueskiertoa, mutta pian on tarkoitus ryhtyä soittamaan kappaleita.

- Kerhoon voi tulla, vaikka aiempaa soittokokemusta ei olisi. Riittää, että on innostunut soittamisesta ja että intoa riittää tarpeeksi pitkään tai ainakin niin kauan että huomaa, onko soittaminen se oma juttu, Aleksi Keränen toteaa.

Aleksi Keränen innostui soittamisesta todenteolla vaihdettuaan viisivuotiaana aloitetun pianonsoiton kitaraan alakouluikäisenä. Nykyään hän soittaa muun muuassa juuri ensimmäisen levynsä julkaisseessa Stranden Ways-kokoonpanossa sekä Repocalyptica -sello- ja kitaraduossa.

Lisää bändikerhosta tämän päivän lehdessä.

Kommentoi

Hae sivuilta