Julkaistu 
Lege Pajari-Kosonen

Kuntosali muutti Uukuniemeltä Tarnalaan

Tarnalan koulutalolle pääsee näillä näkymin kuntoilemaan ensi viikon lopulla. Tänään torstaina koululle rahdattiin naapuripitäjästä Uukuniemeltä Uukuniemen Urheilijoiden kuntosalilaitteet, urheiluseura oli etsinyt jo kauemmin uusia tiloja kuntosalilleen, joka ehti toimia muutaman vuoden Uukuniemen Rajapirtillä. Majanmuutto oli ajankohtaiseksi nyt, kun Rajapirtin omistava Maamiesseura on luopumassa talosta.

Tarnalassa muutosta olllaan hyvillään, sillä koulutalolle on kaivattu lisää toimintaa.

MAINOS - JUTTU JATKUU ALLA
MAINOS PÄÄTTYY

- Nyt ei ole enää tekosyitä sille, miksi en tulisi kuntosalille, kun asun tuossa ihan lähellä, nauroi torstaina talkoolaisia koululla muonittanut Irja Teirikko.

Voimailualuetta kuntosalitilaan rakentamassa ollut, naapurissa asuva, Lassi Leminenkin lupasi aloittaa kuntosaliharjoittelun uuden tilan myötä.

Kuntosalilaitteet siirrettiin Niukkalasta Tarnalaan kerta-ajolla Parikkalan Konerahdin autolla, ja talkoolaisia oli mukana toistakymmentä sekä Uukuniemeltä että Saarelta. Isompien laitteiden kantamiseen tarvittiin useampia raavaita miehiä, ja laitteiden asettaminen paikalleen vie vielä muutamia päiviä.

Yhteisöllisyys on siis Parikkalan pohjoisissa kylissä voimissaan.

Urheiluseuran puheenjohtaja Auli Terävä kiitteli talkoolaisia todeten viettäneensä muuton vuoksi turhaan unettomia öitä.

Kuntosalin käyttö jatkuu samalla systeemillä kuin Rajapirtin aikaan eli avaimen saavat kuntosalimaksun (100 euroa vuodessa) maksaneet henkilöt. Loppuvuoden maksu on 40 euroa.

Kuva: Auli Terävä

Lisää aiheesta ensi torstain lehdessä.

Kommentoi

Hae sivuilta