Julkaistu    |  Päivitetty 
Anssi Kemppinen

Kesätyösuunnitelmat monilta uusiksi

Hallikaisen marjatilalla odotetaan hallituksen linjauksia, voiko Venäjältä tulla mansikanpoimijoita töihin kuten aiemmin. Isäntä Ilmari Hallikainen levittää petopunkkeja mansikkamaalla. Anssi Kemppinen Hallikaisen marjatilalla odotetaan hallituksen linjauksia, voiko Venäjältä tulla mansikanpoimijoita töihin kuten aiemmin. Isäntä Ilmari Hallikainen levittää petopunkkeja mansikkamaalla.

Koronaepidemia on muuttanut monen suomalaisnuoren valmiit kesätyösuunnitelmat. Kuten yritystenkin suunnitelmat.
Etelä-Karjalan Osuuskauppa oli palkkaamassa tänä kesänä ennätysmäärän nuoria kesätöihin, mutta korona muutti suunnitelmat ihan päälaelleen, toteaa Eekoon henkilöstö- ja viestintäpäällikkö Päivi Jäkälä.
Osuuskaupassa on ensi töiksi turvattu oman henkilöstön työllisyys, kun esimerkiksi ravintolat laitettiin hallituksen ohjeilla kiinni.
– Kevään aikana on tehty paljon sisäisiä siirtoja ja siirrelty eekoolaisia uusiin toimipaikkoihin myös toimialalta toiselle. Esimerkiksi ravintoloista ja ABC:lta marketteihin. Tästä on tullut tosi hyvää palautetta ja työt ovat monella monipuolistuneet, on kasvatettu omaa osaamista ja näin on pystytty työllistämään omaa vakituista henkilöstöä Eekoon sisällä, sanoo Jäkälä.
– Muutamiin meidän S-marketteihin ja Sale-toimipaikkoihin kuten Parikkalaan palkattiin lisäksi ulkopuolisia kesätyöntekijöitä, kun omaa vakituista henkilöstöä ei asu riittävästi siellä suunnalla kesätyötarpeita ajatellen. Tarvetta toki punnitaan jatkuvasti, mutta tämän hetken arvion mukaan tarvittavat kesätyöntekijät on valittu, sanoo Jäkälä.
Eekoon kesätyöntekijöiden valinnoissa hyödynnettiin ensisijaisesti helmi-maaliskuussa pidettyjen kesätyöhaastatteluiden hakijoita. Parikkalaan ja Punkaharjulle oli oma lisähaku, kun näistä aiemmista hakemuksista ei saatu riittävää määrää kesätyöntekijöitä.
Metsä Boardin Simpeleen tehtaalle otettiin tälle kesälle 50 lomittajaa laboratorio-, tuotanto-, kunnossapito- ja työnjohtotehtäviin.
– Lomittajia on otettu normaali määrä, joka tarvitaan tehtaan käynnissä pitämiseen lomakaudella. Koronan vuoksi tänä kesänä ei otettu niin sanottuja kesänuoria, joita edellisinä kesinä on otettu lähinnä ulkoalueiden ja puutarhan hoitoon. He ovat alle 18-vuotiaita, sanoo tehtaanjohtaja Timo Tallinen.
Tallinen kertoo, että lomittajien perehdytys ja työnopastus hoidetaan poikkeuksellisesti pienissä ryhmissä ja lähikontakteja välttäen. Lisäksi perehdytyksessä painotettiin koronaan liittyviä tehtaan käytäntöjä ja ohjeistusta.
Myös esimerkiksi seurakunnissakin jouduttiin uuden eteen.
Parikkalan seurakunnan talouspäällikkö Ritva Laine kertoo, että kausitöihin on tullut tai tulee alkukesän aikana 15 kausityöntekijää.
– Hautausmaan ja kiinteistöjen työntekijämäärään koronalla ei ole ollut vaikutusta. Sen sijaan kirkkomme eivät ole avoinna tulevan kesän aikana ja myös valtakunnallisesti tiekirkot ovat suljettuna tämän kesän ajan. Oppaan tehtäviin olemme aikaisempina vuosina palkanneet neljästä viiteen henkilöä, ja nyt tämän verran meidän työntekijöitä kesäkaudella on vähemmän, sanoo Laine.

MAINOS - JUTTU JATKUU ALLA
MAINOS PÄÄTTYY

Kommentoi

Hae sivuilta