Julkaistu 
Toimitus

Hukkumisonnettomuus Uukuniemellä

Onnettomuus tapahtui Parikkalan Uukuniemellä sijaitsevan Papinniemen edustalla. Arkistokuva vuodelta 2015. Anne Uppman Onnettomuus tapahtui Parikkalan Uukuniemellä sijaitsevan Papinniemen edustalla. Arkistokuva vuodelta 2015.

Yksi ihminen menehtyi pudottuaan veneestä Pyhäjärvellä, Papinniemen edustalla keskiviikkona.

Etelä-Karjalan pelastuslaitos sai eilen aamupäivällä hälytyksen ihmisen pelastamiseksi vedestä Parikkalan Uukuniemellä. Kaksi paikallista henkilöä oli ollut kalastamassa moottoriveneellä Pyhäjärvellä, kun aallot olivat lyöneet vettä veneen laidan yli ja se oli lopulta kaatunut.

MAINOS - JUTTU JATKUU ALLA
MAINOS PÄÄTTYY

Toinen kalastajista oli jäänyt upoksiin ja toinen päässyt nopeammin rantaan paikallisten veneilijöiden avustamana. Kun upoksiin jäänyt henkilö saatiin rantaan, häntä yritettiin tuloksetta elvyttää.

– Onnettomuuden kulku on aika selkeä. Tapauksen tutkinta jatkuu normaalina kuolinsyytutkintana, tutkinnanjohtajana toimiva rikoskomisario Petri Korpisammal Kaakkois-Suomen poliisilaitokselta kertoo.

Kommentoi

Hae sivuilta