Julkaistu 
Lege Pajari-Kosonen

Kangaskosken vanhalle vartiolle syttyvät valot

Rautjärveläinen Anne Repo on Kangaskosken vanhan vartion uusi yrittäjä, B & B Hiitolanjoki and Nature Healing Powerhouse avautuu 1. maaliskuuta.

- Tätä paikkaa mie olen kytännyt jo nelisen vuotta, hän paljastaa ja kertoo monesti ajatelleensa, kuinka sopiva se olisi hänen asiakkailleen leiri-, koulutus- ja kurssipaikkana.

MAINOS - JUTTU JATKUU ALLA
MAINOS PÄÄTTYY

Edellisen omistajan jälkeen tyhjilleen jääneen rakennuksen kohtalo oli kuitenkin avoinna, kunnes Rautjärven kunta päätti vuokrata sen yrittäjien käyttöön.

Uuden yrittäjän ohjaksissa Kangaskoskella on  "peti ja aaminainen" -matkailupalvelun ja matkaparkin lisäksi tarkoitus järjestää muun muassa erilaisia hyvinvointiviikonloppuja, työhyvinvointipäiviä sekä leirejä, joissa luonto ja paikallisuus ovat vahvasti mukana. Majoitustilaa on noin 25 hengelle.

Yhteistyökuvioita on suunnitteilla jo muutamien paikallisten yrittäjien kanssa, ja BB-toimintaa tulee pyörittämään työntekijöitä. Taustajoukkoina ovat myös Ratkaisun Mahdollisuus Osuuskunnan jäsenet. Muun muassa neuropsykiatrisena valmentajana, työnohjaajana, kouluttajana ja luontohoivaohjaajana työskentelevä Anne on yksi osuuskunnan jäsenistä.

Hiitolanjoen rannalla, Kangaskosken naapurissa sijaitseva vanha rajavartioasemakiinteistö on hyvässä kunnossa ja tilat siistit, mutta parhaillaan niissä tehdään pientä remonttia, jotta ne saataisiin entistä toimivimmiksi. Tarkoitus on myös kunnostaa rantasauna alkuperäiseen asuunsa. Myös huoneiden ja yhteisten tilojen sisustaminen on vielä kesken.

LISÄÄ AIHEESTA TORSTAIN PRINTTI- JA DIGILEHDESSÄ.

Kommentoi

Hae sivuilta