play

Kesäsanomat: ”Terve sielu terveessä ruumiissa, siinä ohjelmaa riittää”

Esa Hinkkanen löysi kotitalon ullakolta muun muassa kentän vanhat kauppakirjat.

Esa Hinkkanen löysi kotitalon ullakolta muun muassa kentän vanhat kauppakirjat.

Lege Pajari-Kosonen

Tämä on nykyään ihan luonnonkukkapeltona, jossa kasvaa metsämansikkaakin, Esa Hinkkanen esittelee tiluksillaan olevaa vanhaa voimistelu- ja urheiluseuran kenttää Rautjärven Innasennurkassa,

– Täällä se isäkin kuulemma aikoinaan juoksi, hän lisää.

Nyt ollaan mailla, jotka ovat kuuluneet Hinkkasen suvulle vuosikymmeniä.

Taloon, joka nykyään on Sipoossa asuvan Esan omistuksessa, Esan lapsuudenperhe muutti läheisen lahden takaa 1959.

– Tässä oli keskeneräinen talo, jonka isä rakensi loppuun. Sitten tehtiin navetta ja aitat.

Esan lapsuudessa pihalla oli savusauna, mutta hän on rakentanut uuden ”rantasaunan” pihan laidalle, josta Koantauksen rantaan on matkaa tasan 74 porrasaskelmaa.

Hän käy kotipaikalla nykyään noin kerran kuussa. Lähistöllä on myös Esan ja veljen omistama, perintönä saatu metsäpalsta, josta muodostettiin yksityinen luonnonsuojelualue Suomen satavuotisjuhlavuonna.

– Täällä ne juuret ovat sitkeästi, hän sanailee kevätauringon lämmittämällä pihamaallaan.

Nykyään reissut tosin ovat yksinäisiä, sillä vaimo kuoli vuoden alussa ja tytär perheineen työskentelee Qatarissa.

Seura omisti kentän

Mutta nyt kylän urheiluhistoriaan. Esa on levittänyt tuvan pöydälle kauppakirjoja, sääntövihkosen ja karttoja.

Kauppakirjojen mukaan Voimistelu- ja urheiluseura Wisa osti syyskuussa 1922 maa-alueen kentäksi, mutta luopui siitä jo kahdeksan vuotta myöhemmin, jolloin se siirtyi Esan ukille Antti Hinkkaselle ja kuuluu nykyään Esalle.

Pieni harmaa vihkonen pitää sisällään Suomen Voimistelu- ja urheiluliiton (nyk. SVUL, perustettu 1906) yleiset kilpailusäännöt ja erikoissääntöjä vuodelta 1916.

Kirjasen kanteen on lyöty Wisan leima, ja vihko on selvästi käytössä kulunut.

Terveyden puolesta

Tuohon aikaan nuorison ajanvietteisiin kuuluivat erilaiset liikuntamuodot kuten pallopelit, köydenveto, väkikartun veto, paini ja voimistelu. Lajeja harrastettiin muun muassa nuorsoseuroissa, joita oli ryhdytty perustamaan jo 1800-luvun lopulla, mutta Suur-Parikkalan (Innasennurkka ja Kaljusenkylä kuuluivat vuoteen 1946 Parikkalan kuntaan) ryhdyttiin 1910-luvulla perustamaan myös urheiluseuroja, joista ensimmäisiin lukeutui 1912 perustettu Parikkalan Pyrintö.

Voimistelu- ja urheiluseura Wisa perustettiin 1915.

”Terveys on kaikkein tärkeimpiä ehtoja ihmiselämässä, sen tähden harjoitelkaa vaan pojat ja pitäkää ajoissa huolta ruumiillisesta kehityksestänne, sillä nuorena on vitsa väännettävä, jos tahdotaan ettei raihnainen ja kangistunut ruumis vanhana osoita hukkaan menetettyjä nuoruuden joutohetkiä. Terve sielu terveessä ruumiissa, siinä ohjelmaa riittää, tarvitaan vaan tarmoa ja ponnistusta sitä täyttämään”, Parikkalan Sanomat sanaili seuran perustamisuutisessa siteeraten Lauri Pihkalaa, joka oli Voimistelu- ja urheiluliiton kantavia voimia.

Nuorisolle nimenomaan haluttiin kunnollisia harrastuksia, sillä myös viinanjuontia, tanssimista ja öitseihin kokoontumista harrastettiin – ja paheksuttiin.

Iltamiakin pidettiin

Jäseniä uusi seura sai heti 28, ja puheenjohtajana aloitti Yrjö Peippo, kirjurina Heikki Hinkkanen ja taloudenhoitajana Matti Kaljunen.

Saman tien aloitettiin myös voimisteluharjoitukset, joita pidettiin kahdesti viikossa kansakoululla.

Talvisin järjestettiin hiihtokisoja ja kesäisin yleisurheilukilpailuja, joissa lajeina oli muun muassa viisiottelu ja juoksu. Kisoja pidettiin kentällä, jossa nyt kasvaa ketokukkia, ja yleensä kisapäivän päätteeksi kokoonnuttiin iltamiin, esimerkiksi Reinikaisille tai johonkin muuhun lähialueen taloon, joskus iltamia pidettiin Kivijärvelläkin.

Iltamissa, kuten vapputansseissa, kerättiin varoja seuralle, joka ilmoitti palkitsevansa kisoissa menestyvät ”arvoesinein”. Rahaa tarvittiin tietysti myös esimerkiksi kentän ostamiseen.

Melkoniemellä 1921 pidetyt iltamat eivät menneet ihan suunnitellusti, sillä tilaisuutta häiritsi humalaisten tappelu.

Tapaus ylitti uutiskynnyksen paikallislehdessä, jossa paheksuttiin ”Melkoniemeä, jossa juopottelusta on tullut yhä tavallisempaa”.

Vuonna 1919 oli tullut voimaan kieltolaki, jota Parikkalassakin valvoivat kuhunkin koulupiiriin nimetyt raittiudenvalvojat varamiehineen.

”Kaunista katseltavaa”

Pian perustamisensa jälkeen Wisa aloitti yhteistyön Intsilän Voimistelu- ja urheiluseura Katajan kanssa. Seurat järjestivät ensimmäiset yhteiset kesäkisat 1916. Wisassa oli tuossa vaiheessa jo 66 jäsentä.

Paikallislehti oli innoissaan kahden kylän urheiluhenkisestä nuorisosta:

”Urheilumenestys, hyvien tulosten saavuttaminen riippuu 1) voimista 2) taidosta käyttää niitä.

Huomaamme (näiden kisojen tuloksista) että edellistä puuttuu meiltä paljon enemmän, kuin jälkimmäistä – joten muistakaa pojat ahkerasti harjoitella”.

Kaikesta päätelleen harjoittelukehotus oli otettu vakavasti, sillä jo seuraavan kesän yhteiskisoissa viisiottelu ja 100 metrin juoksu sujuivat tulosten perusteella edelliskesää paremmin.

Kataja kuitenkin lopetti toimintansa jo 1920. Se oli takaisku, jota luultavasti paikallinen kirjeenvaihtaja kommentoi Parikkalan Sanomissa näin:

”Oli kaunista katsella kun Kataja ja Wisa järjestivät urheilukisoja ja iltamia osoittaen, että on täälläkin vaatimattomista oloista ainakin tahtoa yhteistoimintaan ja halua arvokkaampaan ajanviettoon kuin ennen.

Surkeaa on nuorison elämässä seudullamme nyt. Takatalvi on nuorisomme rientoja kohdannut ja sen hyinen halla entisen ihanteemme rikki runtelee. Häpeällä leimataan niiden nuorukaisten nimet, jotka nyt alhaisina himoja alkoholin myrkyllä tyydyttävät.”

Wisan tarina jatkui tämän jälkeen vielä kymmenisen vuotta. Seuran lopettamiskokous pidettiin 1931, mutta ainakaan paikallislehti ei kertonut syytä lopettamiseen.

Lähteinä: Parikkalan-Rautjärven Sanomien arkisto, Jaana Juvosen Parikkalan historia.
Haemme jutun kohta
Haemme jutun kohta
Haemme jutun kohta
Haemme jutun kohta
Haemme jutun kohta
Haemme jutun kohta
Haemme jutun kohta