Kovan päivän ilta järjestetään tänäkin kesänä
The Dimitri Keiski Band oli viime kesän Kovan päivän illan ensimmäinen esiintyjä. Laulaja-kitaristi Dimitri Keiski (vas.), rumpali Samuli Mikkonen ja basisti Hanski Kilkki löivät ison vaihteen silmään heti alkajaisiksi, mutta löytyipä trion soitosta tyylitajun ohella dynamiikkaa. Kuva: Aleksi Keränen
Kovan päivän ilta ry järjestää nimeään kantavan yhden illan festivaalinsa myös heinäkuussa 2024. Yhdistyksen väki pohti yhtenä vaihtoehtonaan välivuoden pitämistä, mutta tästä ajatuksesta luovuttiin ja tulevan kesän tapahtuman järjestelyt on aloitettu. Kovan päivän ilta vuosimallia 2024 järjestetään Särkisalmen Kisapirtillä lauantaina 13. heinäkuuta.