play

Pääkirjoitus: Rikkaruohoja pelikentällä

Kuva: Marko Puumalainen / Karjalainen

Aleksi Keränen

Euroopan jalkapalloliitto on kampanjoinut rasismia vastaan hyvinkin näkyvästi jo vuosikymmenen. Usealla yleiseurooppalaisella kielellä yhtä monesta eri maasta lähtöisin olevan pelaajan suulla lausuttu ei rasismille on ollut yhtä olennainen osa UEFA:n kärkituote Mestareiden liigan alku- ja puoliaikainserttejä kuin sen ikoninen logo hymneineen päivineen.

Kampanjoitavaa ja työtä silti riittää.

Saksan yleisradioyhtiö kysyi ennen EM-kisoja julkaistua dokumenttiaan varten ”satunnaisesti valituilta vastaajilta”, toivoisivatko he maajoukkueeseen enemmän valkoihoisia pelaajia. Sekä gallupin tekeminen että sen tulos ovat hyytäviä – 21 prosenttia vastasi myöntävästi.

Maajoukkueen ja Bayern Münchenin tähtipelaaja Joshua Kimmich kommentoi asiaa rasistiseksi ja nosti jalkapallon hyväksi esimerkiksi eri maita, ihonvärejä ja uskontoja yhdistävästä tekijästä. Hänen kanssaan Die Mannschaftin avauksessa pelasivat Antonio Rüdiger, Jonathan Tah, Jamal Musiala ja joukkueen kapteeni Ilkay Gündögan.

Ongelma ylettyy kirjaimellisesti ruohonjuuritasolle.

Toissa lauantaina Parikkalan Urheilijoiden P13-ikäisten kakkossarjajoukkue kohtasi kotiottelussaan lappeenrantalaisen LAUTP:n. Punavalkoisten siirryttyä 4-0-johtoon kentällä tapahtui äärimmäisen ikävä välikohtaus, joka johti siihen, että yksi kotijoukkueen pelaaja poistui Harjulinnan viheriöltä itkien vartti ennen päätösvihellystä.

Joku huusi, että kyseessä on lasten peli – sitä painavammalla syyllä rasismiin on puututtava. Jos huutanutta pelaajaa edustaneen joukkueen vastuullinen aikuinen eli heidän valmentajansa tai edes ottelun tuomari olisi suhtautunut asiaan oikealla vakavuudella, olisi peli vihelletty poikki ja huutelija sekä huutamansa törkeydet selvitetty saman tien.

Selitykseksi ei heidän kummankaan kohdalla käy se, ettei kuullut, mitä huudettiin. Kuulijoita kyllä riitti pelaajia kannattamasta olleista vanhemmista lähtien. Ongelmaa ei myöskään ratkaise se, että asiasta huomauttanutta ja suun siistimiseen kehottanutta PaU-valmentajaa muistetaan varoituksella puhumattakaan siitä, kuinka ottelun jälkeen pyydetään anteeksi koko joukkueen puolesta, ”jos” jotain edellä mainittua on tapahtunut.

Haemme jutun kohta
Haemme jutun kohta
Haemme jutun kohta
Haemme jutun kohta
Haemme jutun kohta
Haemme jutun kohta
Haemme jutun kohta