Kesäsanomat: Piilopaikka, pakopaikka, huvipaikka
Ossi Siitonen Äijövuorella suunnilleen niillä kohdilla, josta Matti Poutavaara oli näkymää kuvannut. Kuva: Anne Uppman
Parikkalalainen valokuvaaja Matti Poutvaara ikuisti kamerallaan viime vuosisadalla monia eteläkarjalaisia ja muitakin maisemia.
Vuonna 1961 ilmestyneessä Etelä-Karjala -kirjassa on kaksi komeaa kuvaa Parikkalan ehkä komeimmasta näköalasta, joka avautuu Äijönvuorelta kohti Tullisalmea.
Lähes Äijön juurella koko ikänsä asuneen Ossi Siitosen isä oli saanut tämän Matti Poutvaaran kirjan 50-vuotislahjakseen 1964. Äijönvuori oli tuohon aikaan suosittu retkeilykohde. Ossi Siitonen muistaa, miten lähikoulujen, Peruspohjan, Melkoniemen ja Jalaslammin, oppilaat opettajineen suuntasivat sinne joka kevät kevätretkelle.
Koululaisille Äijönvuori tuli tutuksi myös Äijön hiihdossa: koululaiset hiihtivät sen osana kansanhiihtosuoritustaan, mutta Melkoniemen koulun oppilailla oli myös tärkeä tehtävä pitää latu auki muille hiihtäjille. Ossi Siitosen lisäksi tämän urakan muistavat Äijönvuoren maa-alueen nykyinen omistaja Heljä Tiirikainen sekä Melkoniemen kyläyhdistyksen entinen puheenjohtaja Matti Siitonen, joka mukaan osa oppilaista teki latua Äijön suuntaan, osa Tarvaspohjaan päin.
Varmaan suunta johtui vähän oppilaan kotipaikan sijainnista. Jokaisella lapsella oli oma osuutensa, jonka avaamisesta tämä huolehti.
Nuorisoseuralaisia ja pyhäkoululaisia
Heljä Tiirikainen muistelee, miten 1970-1980 -luvuilla Äijöllä kävi paljon väkeä, pidettiin suuria tapahtumia, joista oli lähiasukkaille häiriöitä. Silloin vielä lähitaloissa oli lehmiä: laitumien portit jätettiin auki ja lehmät pääsivät karkaamaan naapureiden viljapeltoihin, roskat heitettiin maastoon. Nykyään retkeilijät osaavat käyttäytyä siistimmin eikä paikkoja sotketa. Siinä mielessä Heljä Tiirikaisesta kulttuuri on muuttunut hyvään suuntaan.
Nuoriso ja nuorisoseurat olivat löytäneet Äijön kokoontumispaikakseen jo 1930-luvulla. Silloin ei matkustettu kauas. Silloin matka taittui usein jalan, polkupyörillä tai veneillä. Kun autokanta alkoi lisääntyä 1960-luvulla, kulki niitä Äijölle johtavalla kapealla kylätiellä kaiken aikaa.
Heljä Tiirikainen muistelee, miten Aili Pulkkinen piti 1960-luvulla kesäisin Äijöllä pyhäkoulua. Jokainen pyhäkoululainen toi mukanaan pullossa lettutaikinaa, joka sitten paistettiin pyhäkoulun jälkeen Simpelejärven rannalla nuotiolla letuiksi.
Tiirikaisen mukaan Äijöllä on pidetty myös kotiseutujuhlat. Kun niihin valmistauduttiin, olivat kylän lapset lakaisemassa vuoren juurta siistiksi.
– Se oli ihana päivä, hän muistelee.
Metsänhoitoyhdistyskin järjesti Äijöllä joskus ison tapahtuman.
Hiihtoa ja uistelua
Äijön hiihto hiipui joskus 1980-luvulla. Heljä Tiirikainen on kysellyt itselleen muistoksi Ä-kirjainjulistetta, joilla reitti oli maastoon merkitty, mutta sellaista ei vielä mistään löytynyt.
1990-luvulla nousi innostus moottoriuistelukilpailuihin varsinkin Pohjois-Karjalassa. Tähän täkyyn tarttui myös Melkoniemen kyläyhdistys, joka joskus 1990-luvun puolivälissä alkoi järjestää Äijön uistelua. Tapahtuma pidettiin neljä tai viisi kertaa. Osallistujia oli toista sataa. Sitten rupesi järjestäjien into loppumaan, koska tapahtumaan tarvittiin paljon talkoolaisia.
– Yhtenä syynä saattoi olla sekin, että minut valittiin niihin aikoihin Tuottajain Maidon hallitukseen, eikä minulla oikein enää ollut aikaa vaativiin harrastuksiin, kertoo Melkoniemen kylätoimikunnan silloinen puheenjohtaja Matti Siitonen.
Kylällä tiedetään, että Äijö on palvellut vuosisatojen ajan myös kyläläisten suojapaikkana, jonne on viety kätköön niin ruokaa kuin tavaraakin niinä aikoina, kun vihollinen on kylää uhannut. Näin kerrotaan tapahtuneen sekä Ison- että Pikkuvihankin aikana.
Vielä 80 vuotta sitten Äijöllä oli tärkeä rooli, kun vihollinen uhkasi Suomea. Syksyllä 1944 Suomi ja Neuvostoliitto olivat solmineet rauhan, mutta kaikki eivät jaksaneet uskoa sen kestävyyteen. Niinpä Äijön luoliin vietiin aseita piiloon.
Seuraavana keväänä niitä alkoi kuitenkin hävitä. Ossi Siitonen arvelee kylän poikien löytäneen kätkön. Poliisit ja rajavartijat veivät aseet parempaan talteen. Mukana oli ainakin monen simpeleläisen vieläkin muistama kyläpoliisi Aarne Siitonen, joka oli Ossi Siitosen isän serkku.
Heljä Tiirikainen toivoo, että Äijönvuori on tulevaisuudessakin pienimuotoisen retkeilyn kohde: se ei kestä isoja vierailijamassoja, eikä siellä ole esimerkiksi pysäköintipaikkoja autoille. Ne vähät pysäköintipaikat, jotka vuoren lähellä ovat, on tarkoitettu lähisaarissa asuville ja lomaileville. Paikan pitää säilyä luonnontilassa.
