Mikähän valtuutettuja kiinnostaisi?
Parikkalan 27-jäseniselle kunnanvaltuustolle satelee kohtalaisen paljon kutsuja erilaisiin tilaisuuksiin. Tuskin kukaan voikaan olettaa, että jokainen valtuutettu kaikkiin webinaareihin tai infoihin jaksaisi osallistua, ammo kiertää (kesä)tapahtumia tai perehtyä koulukyytien reittimuutoksiin kirjaimellisesti paikan päälle jalkautumalla.
Lokakuussa 2022 kaikki 27 valtuutettua oli kutsuttu osallistumaan Vanhusten viikkoon toiminnallisella tavalla. Erään perjantai-iltapäivän ohjelmassa oli ulkoilutusavun tarjoamista Saaren palvelutalon vanhuksille. Paikalle saapui kolme valtuutettua. Tuolloin kuului jälkikäteisparahtelua muun muassa huonosti sopivasta ajankohdasta. Irtopisteitä tai kävelymetrejä ei silti lähdetty keräilemään vanhuksia ns. omalla ajalla ulkoiluttaen.
Viime tiistai-illan Vaikuttava kirjasto -tilaisuuteen saatiin paikalle yksi valtuutettu enemmän. Kukaan valtuutetuista tai heidän varahenkilöistäkään ei ainakaan julkisesti tai paikallislehdelle päin ole jälkikäteen purnannut epäsopivasta ajankohdasta tai muuten paremmastakaan tekemisestä. Kaksi valtuutettua ilmoitti kirjastonjohtaja Erkki Sirniölle etukäteen, ettei pääse paikalle. Loput 21 poissaolijaa, seitsemän yhdeksäsosaa eli noin 77,7 prosenttia valtuutetuista, ei ilmoittanut tai myöskään selitellyt mitään.
Mikähän valtuutettuja sitten sattuisi kiinnostamaan? Vanhukset eivät kiinnostaneet, sivistyskin vain aavistuksen enemmän eikä kahvitarjoilukaan näemmä enää riitä. Pitäisikö tarjota konjakit kylkeen?
Joku valtuutettu oli vastannut valtuuston itselleen organisoimaan tapahtumaan kutsuttaessa, ettei aio osallistua, jos tilaisuudesta ei makseta kokouspalkkiota tai kilometrikorvauksia. Ehkä vastaus otsikon kysymykseen olisikin bingo, jossa olisi palkintona täysiä bensakanistereita.