play

Leppoisa lauantai-iltapäivä Laikonlammella

Etualalla kylätoimikunnan sihteeri Leena Kaljunen.

Etualalla kylätoimikunnan sihteeri Leena Kaljunen. Kuva: Aleksi Keränen

Aleksi Keränen

Rautjärveläisen kylätoimikunnan kesätapahtuma sai toissa viikonloppuna liikkeelle kaikenikäiset kyläläiset mukaan lukien mummoloissaan vierailleet nuoremmat ja hieman vanhemmatkin lapsenlapset.

Laikon seudun kylätoimikunnan sihteeri Leena Kaljunen kertoi, että kesätapahtuma järjestettiin nyt toisena kesänä peräkkäin.

– Viime kesänä kävijöitä oli neljäkymmentä. Nyt päästiin ehkä kolmenkymmenen tienoille.

Kylätoimikunta on toiminut viimeisen kolmen vuoden ajan aktiivisemmin Leader-hankkeiden myötävaikutuksesta. Metsäkylän kentän, paikallisten Myllyaho-areenaksikin nimittämän kentän laidalle on rakennettu kompostoiva käymälä, samoin Laikon kodalle. Kodan yhteyteen rakentui samalla puuvaja.

– Rekisteröidyimme yhdistykseksi samoja aikoja vuonna 2021, sihteeri muisteli.

– Nyt kun on kompostoivat käymälät, pystymme järjestämään vähän isompia tapahtumia. Elokuun alkupuolella järjestettävässä Päivä Museotiellä -tapahtumassa olemme myös toista vuotta mukana.

Kunnan liikunnanohjaaja Marjut Rita kävi toukokuussa vetämässä Laikossa kaksi tuolijumppaa ja jätti kyläläisille ohjeet jumppaamisen omatoimisesta jatkamisesta. Kesäkuun aikana jumppia järjestetään yhteensä neljästi.

Heinäkuun ensimmäisen ja toisen viikon taitteessa on tapahtumia peräkkäisinä päivinä, kun ensin sunnuntaina 7. heinäkuuta Laikon kodalla järjestetään kesäkirkko yhteistyössä Ruokolahden seurakunnan kanssa ja seuraavana päivänä vesijumpataan Laikonlammen rannalla.

Kiitokset aktiivisuudesta

Aili Suutari oli yksi paikalla olleista Laikon kyläläisistä.

– Asun käytännössä ihan vieressä, tuossa rannan yläpuolella olevassa ja tähän näkyvässä talossa, hän selvensi.

– Haluaisin kiittää kylätoimikuntaa. He ovat aktiivisia järjestämään monia tapahtumia sekä täällä että kodalla.

Lauantaisessa lammen rannalla järjestetyssä tapahtumassa oli tullut vastaan mukava määrä tuttuja.

– Lettu ja muut tarjoilut olivat oikein hyvät ja makoisat, hän kiitteli.

Pirkanmaalaiset polskijat

Sisarukset Arhi ja Mimeka Hassi asuvat Sastamalan kaupungissa.

– Heidän asuinpaikkansa Kiikoinen on Tampereen ja Porin puolessavälissä, kaksikon Metsäkylässä asuva mummo Sinikka Saarenkylä kertoi.

– He ovat käymässä mummolassa, torstaina tulivat ja ehkä juhannuksen jälkeen lähtevät.

Heillä oli ehtinyt olla jo visiitin ensimmäisinä päivinä paljon tekemistä.

– Ollaan ajettu pienellä ja isolla mönkkärillä, Arhi sanoi.

Mummo tarkensi Arhin ajaneen pienellä mönkijällä ja Mimekan isommalla yhdessä Ari-ukon kanssa.

Uimassa oltiin ensimmäistä kertaa tänä kesänä.

– Tullaan vielä toisenkin kerran, Arhi lupasi ja arvioi veden lämpötilan kuumaksi.

– Hän vähän huijasi. Oikeasti oli kylmää vettä, Mimeka vastasi.

Tulevien päivien suunnitelmista ei ollut muuta tietoa kuin se, että kolmikko aikoi suunnistaa Tulilammen rannalla sijaitsevalle isomummin paikalle.

– Ei olla tehty suunnitelmia vielä. Mennään ilmojen mukaan, Sinikka Saarenkylä tuumasi.

Uimaan joka päivä

Helsinkiläiset Leona Nyman ja Immi Renqvist ovat serkuksia. Hekin olivat käymässä mummolassa.

– Viikko sitten tultiin ja ainakin seuraava viikko vielä täällä ollaan, Leona kertoi.

– Ollaan uitu joka ikinen päivä, Immi jatkoi.

Uimassa oli käyty Laikon lisäksi Vekaruksen ja mökin rannassa, Laikossa kuitenkin useiten. Reissun jälkimmäiseksi viikoksi ohjelmassa oli ainakin uimista ja auringonottoa.

Haemme jutun kohta
Haemme jutun kohta
Haemme jutun kohta
Haemme jutun kohta
Haemme jutun kohta
Haemme jutun kohta
Haemme jutun kohta