Kolumni Mitään emme maailmasta ymmärrä, ennen kuin itse asiat otamme ja koemme

Ystävä pyysi anteeksi sisareltani, useita vuosia isämme kuoleman jälkeen. Hän oli juuri menettänyt vanhempansa, yhtä lailla vakavalle sairaudelle ja järkyttynyt siitä, ettei ollut mielestään osannut olla aikoinaan siskoni tukena "oikealla" tapaa. Ystävä tajusi, ettei ollut ymmärtänyt tuolla aikajanallaan, miten läpitunkevan ahdistavaa lopullisuus on läheisen ihmisen elämänliekin sammuessa. Siskoni oli lempeästi hämmästynyt. Ei hän muistanut olleensa mitenkään pettynyt tai harmistunut. Ystävä otti kuitenkin osaa silloin, kun suruviesti isämme poismenosta kantautui korviinsa. Se oli täysin riittävä teko. Vaikka kanssakulkija voi jokseenkin samaistua, kokea empatiaa, tuntea olonsa surkeaksikin, niin asiat ymmärtää kokonaisvaltaisesti vasta sitten, jos ne itse kokee käytännössä.