Kolumni Osaisiko sitä ottaa uuden asenteen jokakesäisiä illanpilaajia kohtaan?

Kesää odottaessa aivoissa tapahtuu jonkin asteinen yletön romantisoituminen. Kuinka sitä sitten istuu kuistilla yöttömää yötä edeltävässä illassa, lasillinen lempijuomaa toisessa räpylässä, toisella kissaa silitellen; ruislinnun laulu korvissasi nostaa suupielenkin hymyyn... Itikka! Pitikö se siihen silmäkulmaan vielä pistää. Aargh. Mistä noita, kuten edesmennyt isäni sanoisi ”ystäviä”, taas riittää. Aijahas, ja se on kisulilla taas punkki niskassa, no niin. Ja toinen pirulainen kaulalla. Tätähän se todellisuus tuppaa ennemminkin olemaan, kun eletään oikeaa elämää. Mutta se on itsestä kiinni, miten tilanteeseen suhtautuu.