Kolumni Elä minnuu nähe luppaa mittää, mutta otatko haasteen vastaan?

No oon mie kova tyttö haaveilemaan. Koska muuta ei paljoa ole. Aikaa, rahaa, uskallusta tai muita resursseja. Tai näin ainakin sitä korvien välissä itsellensä sepostaa ja saamattomuuttaan perustelee. Jos olisi säästänyt ja suunnitellut, vuosi voisi vaihtua jossain kaukomailla palmun alla sitrusjuomaa siemaillen. Omalla tuurilla tosin päivemmällä olisi varmaan virkistävällä uintireissulla puraissut jo joku merimursu ahterista ja makaisin kyljelläni sairaalapedissä ymmärtämättä paikallisten puhetta tai mistään mitään. Siksikin otan siis kalenterivuosittain toistuvan inhokkijuhlani vastaan todennäköisesti pakkassäässä ihan tässä Suomen kamaralla, jossa humalaiset hukkuvat hankeen ja rakettikepit tippuvat taivaalta kyynärvarren päähän. Ja vuoden päätteeksi saa sitten todeta vitsikkäästi vaikkapa senkin, että sitä piti keventää elopainosta viisi kilogrammaa, eikä enää tuosta tavoitteesta ole muutama päivä ennen vuoden vaihdetta kuin viisitoista kiloa jäljellä.