Julkaistu    |  Päivitetty 
Leena Pajari-Kosonen

Juuri nyt on satsattava matkailuun

Matkailu takoo nyt ennätyslukemia, ja turismi kasvaa Suomessa nopeammin kuin Euroopassa yleisesti. Viime vuonna Suomessa kirjattiin ennätykselliset 22 miljoona yöpymisvuorokautta.  (HS 20.4.)
Nämä lehden kertomat uutiset tiedetään näköjään myös ainakin Rautjärvellä, jossa matkailun kehittämisessä on nyt todellinen tekemisen eikä meinaamisen meininki. Kuntaan on perustettu juuri historiansa ensimmäinen matkailuyhdistys, jonka tavoitteena on 10 vuodessa houkutella Rautjärvelle noin 30 000 matkailijaa vuodessa. Ei huono!
Odotus on ihan realistinen siihen nähden, millä innolla matkailuun Rautjärvellä nyt satsataan – täydet kymmenen pistettä myös kunnalle, joka on lähtenyt täysillä mukaan uuden yhdistyksen toimintaan, vaikka toki kunnan perustehtäviin ei matkailubisnesten pyörittäminen kuulukaan.
Mutta nimenomaan kunta ja kuntalaisethan matkailijoista viime kädessä hyötyvät, myös yksittäisten matkailuyritysten kautta.
Rautjärvellä on jo joitakin valmiita matkailutuotteita, joiden varaan laskea. Simo Häyhä on kansainvälisesti tunnetuimpia suomalaisia sotasankareita, jonka muistoa pieni Kollaa-museo on vaalinut vuosia, mutta jota kohtaan kiinnostus on viime vuosina suorastaan paisunut. Sotahistoria – myös kaikkine jääkärimuistomerkkeineen – on juuri Rautjärvelle sopiva matkailutuote, joten kierroksia on lisätty oikeasta päästä. Kunnassa on vuosia järjestetty myös hienoja tapahtumia kuten Antiikkipäiviä, jotka pidetään tulevana kesänä jo 20:nnen kerran.
Naapurikunnalle Parikkalalle ei olisi pahitteeksi saada jonkinlainen pistos Rautjärven innosta: matkailun kehittäminen kun on jäänyt viime vuosina lähinnä pelkästään muutamien, tosin todella parhaansa yrittävien matkailuyrittäjien hartioille. Kylmää jo pelkkä ajatuskin siitä, miten esimerkiksi kunnan vetovoimaisimmalle matkailukohteelle eli Patsaspuistolle olisi Rönkkösen kuoleman jälkeen käynyt, ellei pelastajaksi olisi ilmaantunut mies jostain ihan muualta Suomesta. Täydet pisteet myös nykyisille puistopehtoreille, jotka ovat luoneet puistosta luojaansa kunnioittavan modernin matkailukohteen. Ei saattaisi olla liikaa pyydetty, jos kunta vaikka kantaisi kortensa kekoon ja hommaisi alueelle yleisövessan.
Seudulle tarvittaisiin vielä ainakin yksi patsaspuiston pelastajan kaltainen rahahenkilö. Alue kaipaa kipeästi hotellia, joka ei nyt ainakaan ole nousemassa Tiiliruukin rantaan Simpeleelle, ainakaan sitä sinne joskus suunnitelleiden henkilöiden toimesta. Ja parempi paikka hotelille voisikin olla ehkä kuutostien tuntumassa, joko Rautjärven tai Parikkalan puolella.

Kommentoi

Hae sivuilta