Julkaistu    |  Päivitetty 
Sirkka Laine-Sirén

Lohikontillinen muistoja

Olin töissä Anttosen kahvilassa Särkisalmen Cityssä 1960-luvun lopulla, kun levyautomaatti pauhasi Little mania ja Hopeista kuuta. Vanhassa Salmen rannalla olevassa Yrjön ja Ainon talossa asuivat kauppa- ja kahvila-apulaiset, itse asuin kotona risteyksen takana ja kannoin nimeä Saukkosen Santra.
Jouko Anttonen rupesi puuhaamaan ravintola Lohikonttia talon ja kahvilan paikalle, kahden sillan väliin virtaisaan salmeen tulisi lohilampi. Suunnitelma ja toteutus olivat hyviä, sijainti uuden 6-tien varrella Simpele-järven kapeimmassa kohdassa erinomainen. Asiakkaat kertovat vielä nytkin, miten mukava oli poiketa vanhan sillan kennäälle pyytämään lohta ja grillaamaan sitä omatoimisesti.
Muutin Helsinkiin, mutta aina Salmella käydessäni piipahdin Lohikontissa. Piti saada tanssia, musiikki oli parasta mahdollista ja usein tiskijukkakin paikalla. Vein muualta tulleet tuttavat ja kerran Murre-kissanikin paikalliseen viettämään Uutta vuotta ja Vappua. Kerran jopa isäni perunkirjoituksia. Tutustuin itse ihmisiin, joita en ollut ennen Salmella nähnyt. Kerran yksi ystäväni jumettui tuijottamaan tiskijukkaa niin pitkään, että siitähän sukesi suhde.
Olinko minä joku Loharin suhdetoiminta-järjestelijä? Ainakin yhden parin liittoon, yhden salarakkauteen ja kahteen yhdenyön seikkailuun tunnustan vaikuttaneeni. Johdatinhan minä Kirjoittajayhdistys Paltan jäsenetkin ravintolaan virkistäytymään kesällä 1992. Ja enkö vain istunutkin itkien Loharin ulkoterassilla, kun eräs mies tuli hakemaan (Dirlandaako se oli?), tuli toisenkin kerran, ja nyt, 26 vuotta myöhemmin olemme naimissa.
Muistan myös monet yksin istutut hetket tuopin äärellä. Mitä tästä tulee, mihin suuntaan olisi parasta kulkea? Tuijotin sorsia, koivua, siltaa, vanhan sillan runkoja niin kuin tapanani on silloin kun on miettimisen paikka. Eräänlaista meditaatiota sekin, vaikka ulkopuolisesta ei siltä ehkä näytäkään. Veljeni kuoli, isäni kuoli, sitten äitini; monet salmelaiset ystäväni ja koulukaverini katosivat maailmalle tai maailma katosi heiltä.
Haikeaksi vetää, Rantatiekin varmaan hiljenee, veneet eivät karahda rantaan niin kuin kesällä ennen vanhaan. Mutta kiitos Lohikontti, kiitos tarjoilu, kiitos mahtavat muistot!
Kirjoittaja on rautjärveläinen kirjailija

Kommentoi

Hae sivuilta