Julkaistu    |  Päivitetty 
Päivi Jantunen

Pelikaverien paljous yllätti jalkapallokerholaiset

Kari Huotilainen ja Pekka Loikkanen ohjaavat jalkapallokerholaisia. Päivi Jantunen Kari Huotilainen ja Pekka Loikkanen ohjaavat jalkapallokerholaisia.

Harjulinnan nurmella kiitäviä pieniä fudiskerholaisia EM-jalkapallo ei hetkauta. Hauskinta ovat viheriölle löytyneet uudet kaverit.
Lasten jalkapallokerho liikuttaa lapsia Parikkalassa keskiviikkoisin.
- Mukaan pääsee tulemalla kentälle, kerhoa vetävä Tomi Leivo sanoo.
Liikuntatoimen pyörittämät ryhmät ovat juuri lopettelemassa. Seuraavaksi viheriön ottavat haltuun 3-8-vuotiaat.
- Kolmisenkymmentä lasta, Leivo katselee tulijoita.
Leivon jalkapallokengistä näkee, etteivät ne ole ensimmäistä kertaa jalassa. Vihtiläisessä Nummelan Palloseurassa (NuPS) jalkapallo-oppinsa saanut hyökkääjä pelasi Parikkalaan muutettuaan Savonlinnassa (STPS). Nyt seura on Kulennoisten Pallo (KuP).

Kasperille pelikavereita

Leivo ihasteli Harjulinnan kenttää ja harmitteli pelaajien vähyyttä.
- Harjulinnassa on jalkapallolle täydelliset puitteet. Nurmesta on pidetty todella hyvää huolta.
Leivon perheessä on toinenkin palloilija, Juventuksen paitaan sonnustautunut Kasper Leivo (3 ). Pikkuveli Diego seuraa menoa äidin kanssa kentän laidalla. Kasperille näytetään sieltä välillä jo keltaista korttiakin.
- Kasperilta puuttui pelikavereita.
Leivo alkoi puuhata lasten jalkapallokerhoa. Apua tuli Parikkalan Urheilijoilta, liikuntatoimelta ja Eekoolta. Kerho nimettiin sponsorin mukaan Eekoo fudiskerhoksi.
- Kenttä- ja salivuorot on hoidettu ja rahaa saatu liiveihin ja palloihin.
- Kerho on kaikille ilmainen. Lapsilla on mahdollisuus tutustua jalkapalloon ja saada samalla uusia kavereita.
Tomin tavoin jalkapallotaustaa on muullakin ohjaajaryhmällä, Kari Huotilaisella, Jani Aholla ja Pekka Loikkasella.
- Ensimmäisen kerran kokoonnuimme kesäkuun alussa.
- Toivoin, että olisi mukava, jos kerhoon tulisi vaikka kymmenkunta lasta.
- Urheilukentän mäkeä alkoi tulla pieniä pelaajia, perässä seurasivat vanhemmat ja sisaruksiakin oli mukana.
Porukkaa kertyi kentälle kuutisenkymmentä henkeä. Pelikavereita oli useamman joukkueellisen verran, Leivo ihasteli.
Lämmittely sujuu kuin EM-areenalla, jossa Leivon suosikki on Italia. Kierretään tötsiä ja otetaan pientä spurttia.
Kolmevuotiaan mielestä jalkapalloon tutustumisessa pallon voi välillä unohtaa ja keskittyä tutustumaan kavereihin, joita onkin ympärillä melkoinen joukko.
Lämmittely alkaa riittää. Millo pelataa?
- Sateella voimme mennä Parikkalahalliin.
Liikuntatoimen ohjaajat jäävät heinäkuussa kesälomille.
- Aiomme jatkaa myös isompien (9-13-vuotiaiden) ryhmien ohjaamista.
Aika näyttää, kasvaako pienistä pelaajista Parikkalaan oma jalkapallojoukkue.

Kommentoi

Hae sivuilta