Julkaistu 
leena pajari-kosonen

Rautjärven matkailuyhdistyksellä ensimmäinen vuosikokous

Rautjärven kunnantalolla pidettiin tiistai-iltana historiallinen kokous. Taannoin perustettu, heti kättelyssä "suursuosion" saanut Rautjärven matkailu ry piti ensimmäisen vuosikokouksensa, joka valitsi puheenjohtajakseen Taina Longan. Lonka on kunnanhallituksen puheenjohtaja ja suora linkki kuntaan, joka on lupautunut tukemaan yhdistyksen taivalta ainakin siihen saakka, kunnes se pyörii omillaan. Kunta vastaa alkuun myös toiminnanjohtajan palkkauksesta.

Vuosikokous vahvisti yhdistyksen kuluvan vuoden toimintasuunnitelman, jonka tavoitteena on kehittää ja kasvattaa Rautjärven alueella tapahtuvaa matkailutoimintaa. Alue-sana hieman puhututti kokousväkeä mutta yhdistyksen toiminnanjohtajan Juha-Pekka Natusen mukaan tarkoitus on, että Rautjärvi voi olla mukana myös matkailuhankkeissa, jotka koskevat omaa kuntaa laajempaa aluetta. Tällaisista kuvioista Rautjärvellä keskustellaankin heti ensi viikon keskiviikkona, kun joukko Rautjärven, Ruokolahden ja Parikkalan matkailuyrittäjiä tapaa saman pöydän ääressä, yhteisen matkailuhankkeen suunnittelutilaisuudessa.

Matkailu ry on rekisteröity yleishyödylliseksi yhdistykseksi, joka menee myös kaupparekisteriin, ja jolle haetaan Y-tunnus. Näin ollen rautjärveläinen yrittäjä voi esimerkiksi laittaa omia tuotteitaan myyntiin tai olla mukana yhteisissä markkinointikampanjoissa yhdistyksen kautta.  Yhdistyksen ensimmäisiä tehtäviä on yhteistyön käynnistäminen kansallisella ja kansainvälisellä tasolla, uusien matkailutuotteiden synnyttäminen sekä muun muassa koulutuksen järjestäminen ja uuden yritystoiminnan synnyttäminen.

Matkailu ry:n hallitukseen valittiin yritysjäseniksi Pekka Europaeus ja Helena Lensu-Saukkonen, yhdistysjäseniksi Mikko Europaeus ja Timo Näränen sekä varajäseniksi Mikko Kyröläinen ja Keijo Asikainen.   

Kommentoi

Hae sivuilta