Julkaistu    |  Päivitetty 
Anssi Kemppinen

Sähkökatkoja edelleen Rautjärvellä ja Parikkalassa

Lumi kerääntyy sähkö- ja puhelinlangoille, ja painaa niitä alas. Anssi Kemppinen Lumi kerääntyy sähkö- ja puhelinlangoille, ja painaa niitä alas.

Lumisade on aiheuttanut sähkökatkoja Parikkalan ja Rautjärven alueella. Tällä hetkellä keskiviikkona puolen päivän aikaan katkoja on Särkilahden, Pohja-Lankilan, Simpeleen, Särkisalmen ja Kirjavalan.Yhteensä reilu 500 taloutta on vailla sähköä. Parikkalan Valon verkkopäällikön Olli Mattilan mukaan pahimmillaan noin 900 taloutta oli pitempään vailla sähköä.
– Pahin tilanne oli keskiviikkona aamuseitsemää ennen, mutta sähkökatkoja korjattiin jo tiistaina ja yöllä, sanoo Mattila.
Pisimmät sähkökatkot osuivat tuolloin Uukuniemen ja Saaren suunnalle sekä Parikkalan Ristimäki–Oravaniemen-alueelle. Sähköt olivat poikki pitemmän ja lyhyen aikaan myös muualta yhtiön alueella.
Syynä katkoihin on lumi, joka painaa oksia langoille. Myös langat ovat keränneet lunta. Mattila uskoo, että katkot saadaan keskiviikkona korjattua.
Myös Imatran seudun sähkön toimialueella oli keskiviikkona sähkökatkoja.

Kommentoi

Hae sivuilta