Julkaistu 
Leena Pajari-Kosonen

Viulisti Pekka Kuusisto esiintyy Parikkalassa

Viulisti Pekka Kuusiston johtaman Meidän Festivaalin Hiljaisuuden rikkominen -konserttikiertue pysähtyy myös Parikkalassa, Iloisen Pässin Maalaispuodissa, josta Itä-Suomen kiertue starttaa 16.12. Konsertissa esiintyy Suomen keskeisistä kansanmuusikoista koottu yhtye, jossa soittavat ja laulavat Pekka Kuusiston lisäksi Aili Järvelä, Sara Puljula, Milla Viljamaa ja Anssi Salminen. Ohjelmassa on joulumusiikin perinteisiä säveliä kansanmusiikkisovituksina.

Kuusiston ideoiman Hiljaisuuden rikkominen -konserttikiertueen tavoitteena on tunnistaa Suomen taidetarjonnan hiljaisuuden maantiedettä, tehdä se näkyväksi ja tarjota eri alueiden ihmisille mahdollisuus korkeatasoisiin taide-elämyksiin. Ensimmäinen kiertue järjestettiin syksyllä Uudellamaalla, toinen on 13.-17.12. Pohjois-Suomessa ja kolmas, Pekka Kuusiston suunnittelema kiertue Itä-Suomessa, jossa esiinytmisiä on  Iloisen Pässin Maalaispuodin lisäksi Ruokkeen Lomakylässä, Pivangassa Kesälahdella, Kiteesalissa ja Hotelli Punkaharjussa.

Hiljaisuuden rikkominen konsertti Iloisen Pässin Maalaispuodissa Parikkalan Koitsanlahdessa la 16.12. klo 15.

Kommentoi