Julkaistu    |  Päivitetty 
Anssi Kemppinen

Markkinoilla oli hiljaista

Sirpa Kuikka lastasi tiistaina markkinatavaroita autoon. Matka jatkui pohjoiseen päin. Anssi Kemppinen Sirpa Kuikka lastasi tiistaina markkinatavaroita autoon. Matka jatkui pohjoiseen päin.

Parikkalan markkinoilla oli kauppiaiden mielestä tänä vuonna vaisua. Myynti sujui kohtalaisesti, mutta kävijöitä oli vähän.
-Eipä ollut ihmisiä, hurjan hiljaista. Ei ollut sellaista markkinahenkeä, sanoi Sirpa Kuikka.
Myyjät myös ihmettelivät, oliko mainonta jäänyt tänä vuonna vähiin. Varsinkin Kuutostieltä kuulemma puuttui kylttejä.
Myös kauppias Juha Vinnistä tuntui, että ihmisiä oli vähänlaisesti.
-Markkinat voisi olla Parikkalan kylälläkin. Kyllä sinne mahtuu, jos ottaa vähän katualuetta mukaan. Ja hälytysajoneuvotkin pääsisivät läpi. Nyt ei ikäihmiset tule tänne raviradalle rollaattorilla, sanoi Vinni.
Vinni lupasi kuitenkin tulla Parikkalaan uudestaan jo 13.10. Silloin markkinat pidetään torilla ja mukaan on tulossa muitakin pohjoiskarjalaisia myyjiä.

Kommentoi

Hae sivuilta