Julkaistu 
Leena Pajari-Kosonen

Parikkalan kirkko täyttyi juhlijoista

Parikkalan 200-vuotiasta kahtamoista eli kaksoiristikirkkoa on juhlittu tänä viikonloppuna. Lauantaina kirkossa kuultiin tenori Jyrki ja pianisti Maija Anttilan konsertti, joka sai tummiakin sävyjä edellispäivän Turun lohduttomien tapahtumien vuoksi.

Myös tämän sunnuntain 200-vuotismessu alkoi hiljaisella hetkellä kello 10. Piispa Seppo Häkkinen muistutti saarnassaan, ettemme saa antaa pahalle periksi, vihaan ei pidä vastata vihalla eikä vastakkainasettelulle antaa tilaa.

Parikkalan kirkon rakentamista 1800-luvun alussa piispa kuvaili voimia vaatineeksi ponnistukseksi. - Se osoitti, mikä merkitys seurakunnalla oli ihmisille. Oma kirkko oli vahva osoitus paikallisyhteisön merkittävyydestä. Sitä se on yhä edelleen. 200-vuotias kirkko on muistutus historiasta ja mennesitä sukupolvista ja samanaikaisesti merkki kristinuskon ja seurakunnan vaikutuksesta seudulle ja ihmisille.

Parikkalan kirkon monivaiheisesta historiasta kertoi loistavasti käsikirjoitettu ja näytelty, Marjaana Tykkyläisen Parikanmäen kahtamoinen, joka nähtiin pääjuhlan aluksi. Näytelmä käynnistyi Pyhän Annan kirkon palosta ja eteni uuden kirkon rakentamisen, hovin päivätöistä vapautumisen, uusien urkujen, evakkojen ja kuorolaisten kautta nykypäivään, "kun rippikoulussakin lauletaan vähän iloisempia lauluja ja kirkkoherrakin voi olla rouva".

Juhlassa julkistettiin myös Jaana Juvosen kirjoittama historiateos Parikkalan kirkko 200 vuotta, keskellä pitäjää ja pitäjäläisiä. Kirjaa sai ostaa heti tuoreeltaan kirkosta, ja sitä myydään myös kirkkoherranvirastossa.

Kommentoi

Hae sivuilta