Julkaistu 
Marika Anttonen

Lauttakuljetus helpottaa puiden siirtoa saarista

Lauttakuljetus helpottaa puiden siirtoa saarista Marika Anttonen

Suitsansaaressa, Parikkalan Uukuniemellä lautturit Reima ja Petri Kosonen keräävät firmojen ja yksityisten metsistä puita ja kuljettavat ne vesitse Kesälahdelle, lastin purkupaikalle. Puut jatkavat sieltä matkaansa rekkojen kyydissä UPM:n tehtaille.

Miehet eivät kuitenkaan uita puita perinteisesti vedessä, vaan ne viedään lautalla. Puita on tuotu saarista myös talvella jääteitä pitkin, mutta tapa ei ole enää niin toimiva.

– Nykyään on entistä huonompi tehdä jääteitä, koska on ollut lämpimät talvet, Reima selittää.

Heikot jäät ovat aiheuttaneet vaaratilanteita, kun monen tonnin painoiset rekat ovat meinanneet upota järveen. Siksi tilalle on kehitetty vaihtoehtoisia kuljetustapoja.

– Ehdottomasti tehokkain keino, ei tarvitse jännittää, saako tehtyä jäätien, Reima kehuu lauttakuljetusta.

Lauttaan mahtuu kerralla kaksi rekallista puita.

– Se on noin 100 tonnia eli 120 mottia puuta kerralla. Neljä rekkakuormaa on siirretty joka vuorokausi, Reima kertoo.

Lue lisää torstain 6.7 lehdestä

Kommentoi

Hae sivuilta