Julkaistu    |  Päivitetty 

Asemanseudulle tulossa uusi kauppa

Rautjärven Asemanseudun Siwa sulkeutuu helmikuun lopussa, mutta lappeenrantalainen Jarmo Kinnunen avaa jonkun ajan päästä kylälle uuden M-kaupan.
Uusi kauppa tulee Rautjärven Liiketaloon eli sille tehdään tilat nykyisen kirjaston ja sen viereisen asuinhuoneiston tiloihin. Kunnanhallitus päätti maanantaina ostaa Heikki Penttilältä tyhjillään olleen asunnon 30 000 euron hinnalla.
Kirjasto muuttaa nykyisistä tiloista Kuuselan kerhohuoneeseen, jonne sille on jo kunnostettu tilat. Ne ovat noin puolet pienemmät kuin nykyiset kirjaston tilat, mutta kirjastonjohtaja Kaisa Myllymäen mukaan kirjasto voi toimia niissä.
– Jos joku kirja ei löydy Asemanseudulta, sen voi tuoda Simpeleeltä pääkirjastosta.
Jarmo Kinnunen kertoo olevansa tällä hetkellä työtön, hänen oma yritystoimintansa päättyi pari vuotta sitten. Vaimonsa kanssa hän oli suunnitellut yritystoiminnan aloittamista. Yhtenä vaihtoehtona oli kyläkauppa. Hän oli jo käynyt neuvotteluja M-ketjun kanssa, kun Kesko oli ostanut Siwat ja näytti, että Kesko tulee sulkemaan niitä.  Alkuun näytti siltä, että Kesko jatkaa toimintaa Asemanseudun Siwassa, mutta kun Kinnunen huomasi lehdestä, että Asemanseudulle onkin avautumassa mahdollisuus uudelle kaupalle, hän kiinnostui siitä.
– En ole ikinä ollut kauppiaana, joten en oikein osaa antaa aikataulua milloin kauppa avataan. Enää ei ole muuta tekemättä kuin se, mitä rakentaminen vaatii.

Kuva: kauppa tulee Kipsan ja baarin lähituntumaan.

Kommentoi

Hae sivuilta