Julkaistu 
Leena Pajari-Kosonen

Kirjolan koululla Äkkilähtö

Äkkilähtö on SPR:n valtakunnallinen tempaus, joka on vallannut kouluja tällä viikolla. Parikkalan Kirjolan koulussa vahvistettiin nuorten auttamisvalmiutta ja harjoiteltiin "kaiken varalta" tänään torstaina.

Koko koulun työpäivä keskeytyi poistumisharjoitukseen heti aamuyhdeksän jälkeen, kun koulun sisätiloihin tulvi "harjoitussavua". Kaikki tulivat hyvässä järjestyksessä ulos. Palomestari Yrjö Saastamoinen Etelä-Karjalan pelastuslaitokselta totesi koulun väen toimineen ripeästi. "Pyyhkeitä" hän jakoi hälinästä, joka vaikeuttaisi ohjeiden kuulemista etenkin tositilanteissa. Hänen mukaansa koululle pitäisi hankkia ehdottomasti myös automaattinen paloilmoitin, jollainen tiloista vielä puuttuu.

Pelastautumisharjoituksen lisäksi SPR:n Parikkalan yhdistyksen ensiapuryhmä opetti oppilaille tärkeitä ensiaputaitoja, joilla voi parhaimmillaan pelastaa vaikka kaverin hengen. Kuvassa Marika Laukkanen ja Reino Kokki SPR:sta ohjeistavat oppilaita tajuttoman ensiavussa. 

Kommentoi

Hae sivuilta